Mainos

Palomiehet ottivat kiinni äksyn anakondan

Käärme ei suostunut lähtemään omistajansa muuttokuorman mukana asunnosta vaan alkoi hyökkäillä ihmisiä kohti.

Lohjalaiset palomiehet ovat rauhoitaneet äksyn anakondan, joka ei halunnut muuttaa. Paikalla käynyt eläinlääkäri ei uskaltanut antaa anakondalle rauhoituspiikkiä, koska se oli niin aggressiivinen.

Lohjan pelastuslaitoksen palomiehet ja poliisipartio kutsuttiin eilen iltapäivällä talonväen avuksi, kun asunto piti saada tyhjäksi seuraavia asukkaita varten, eikä käärmettä saatu muuttokuormaan.

Noin viisivuotias aikuisen miehen painoinen 3,3-metrinen kuristajakäärme oli hyvin stressaantunut. Se hyökkäili omistajaansa päin niin, että omistaja kaatui. Palomiehiä käärme tervehti hyökkäysiskulla, joka rutisutti terraarion lasia.

-Itse operaatio vei kymmenkunta minuuttia, mutta tunti vierähti turvallisen työmenetelmän etsimisessä, kertoi palomestari Ahti Nauska. Anakonda oli ollut syömättä jo neljä kuukautta, joten kukaan ei halunnut kokeilla sen ruokahalua.

Palomiehet tainnuttivat käärmeen horrokseen tyhjentämällä kymmenen kilon hiilidioksidisammuttimen terraarioon. Kymmenessä minuutissa käärme rauhoittui niin, että se saatiin ujutetuksi pussilakanaan ja muuttoautoon. Eläinlääkäri antoi vielä anakondalle piikin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.