Räjähdysvaara aiheutti evakuointeja Vesannolla

Kuutisenkymmentä ihmistä evakuoitiin Vesannolla Pohjois-Savossa lauantaina, kun palavassa ulkorakennuksessa pelättiin olevan räjähteitä.  

Tulipalo syttyi Vienolantiellä Vesannon kirkonkylällä iltapäivällä ennen viittä. Myöhemmin viranomaisten tietoon tuli, että rakennuksessa on mahdollisesti räjähteitä, minkä vuoksi palopaikan lähialueet evakuoitiin.  

– Pelastuslaitos sai vahvistamattoman tiedon, että talon vintillä voisi olla noin 20 kiloa dynamiittia, kertoo palomestari Kalevi Bruun MTV Uutisille.

Ihmiset pääsivät poliisin mukaan palaamaan kotiinsa illalla, kun palo oli sammutettu. Poliisilla ei ollut vielä lauantai-iltana varmuutta siitä, oliko räjähteitä vai ei. Selvittämistä oli määrä jatkaa sunnuntaina.  

Talossa ei asunut kukaan, eikä palo aiheuttanut henkilövahinkoja.  
Poliisi harmitteli tiedotteessaan sitä, että evakuointi häiritsi kirkonkylän itsenäisyyspäivätapahtumia.  

Lue myös:

    Uusimmat