Paloauto joutui kiertotielle mielenilmauksen vuoksi Helsingin keskustassa – näin Elokapina kommentoi tilannetta

Elokapina lupautui väistymään Mannerheimintieltä hälytysajoneuvojen tieltä – katso videolta, miten todellisuudessa kävi 1:29
Katso tilanne: Mielenosoitus tukki tien, paloauto käytti vaihtoehtoista reittiä.

Elokapina-liike kertoo MTV Uutisille, että Helsingissä Mannerheimintien tukkineessa mielenosoituksessa on varauduttu päästämään hälytysneuvot ohitse.

Uutisoimme aiemmin tilanteesta, jossa paloauto valitsi kiertoreitin.

Ympäristöliike Elokapinan mukaan kyse oli puutteellisesta kommunikaatiosta.

– Tässä tilanteessa mielenosoittajillamme vaikutti olevan epätietoisuutta siitä, päästääkö poliisin liikenteenohjaus hälytysajoneuvoa kääntymään meitä kohti. Nähdäksemme koordinointi tässä tilanteessa meidän ja poliisin välillä oli puutteellista, ja olemme myös itse vastuussa tästä, kirjoittaa Elokapinan mediayhteyshenkilö Lauri Autere sähköpostivastauksessaan.

Mielenosoittajat liikehtivät tilanteessa hieman ennen kuin paloauto vaihtoi reittiään. Autere vakuuttaa, että jos paloauto olisi tullut, liikehdintä olisi ollut nopeampaa.

– Järjestämme kohta poistumisharjoituksen, jotta toiminta sujuu jatkossa vielä nopeammin, hän kirjoittaa.

Ilmastoliike on tukkinut Mannerheimintietä kello 13 lähtien.

Elokapina vaatii hallitukselta nopeita ilmastotoimia ja ilmastohätätilan julistamista. Lisäksi liike haluaa sitovan hiilineutraalisuustavoitteen vuoteen 2025.

– Me olemme täällä niin kauan ennen kuin hallitus myöntyy vaatimuksiimme tai poliisi vie meidät pois, Elokapina-aktivisti Anton Keskinen kertoi aiemmin päivällä MTV Uutisille.

Lue myös:

    Uusimmat