Palkkaratkaisua haetaan ensi viikolla – nollakorotukset ei vaihtoehto palkansaajille

Työmarkkinajärjestöt aloittavat ensi viikon alussa tunnustelut siitä, onko keskitetylle palkkaratkaisulle edellytyksiä.

Pääministeri Jyrki Kataisen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ovat vedonneet työmarkkinajohtajiin, että keskitetty palkkaratkaisu saataisiin aikaan ennen hallituksen kehysriihtä, joka pidetään 21.3. Ministerit ja työmarkkinajohtajat tapasivat tänään.

Palkansaajapuolelta on painotettu, että neuvottelujen rinnalla pitäisi ratkaista kiista kolmesta koulutuspäivästä.

– Pitää muistaa, että tämä kolme päivää on edelleen ratkaisematta. Meillä on myös erilaisia näkemyksiä sopimuksen pituudesta. Hallitus on vedonnut meihin (palkansaajapuoleen), että tukisimme hallituksen kasvuun tähtäävää talouspolitiikkaa pitkäaikaisella työmarkkinaratkaisulla. Edelleen meillä on kuitenkin sama viesti, että emme me nollaa neuvottele, mutta se kannattaa tämä kortti nyt kuitenkin katsoa, sanoo STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

Elinkeinoelämän keskusliitto on esittänyt raamisopimukselle jatkoa. Ehdoksi EK asetti, että uusia palkankorotuksia ei tehdä kahden seuraavan vuoden aikana.

Mieliala myönteinen

Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder pitää mielialaa neuvotteluille myönteisenä.

– Kaikki ovat valmiita istumaan alas ja katsomaan, että pystytäänkö tekemään keskitetty työmarkkinaratkaisu.

Fjäderin mielestä keskitetty palkkaratkaisu olisi hyvä, sillä valtiontalouden tilanne heikkenee koko ajan.

– Työllisyys heikkenee Suomessa ja Euroopassa. Tällaisen keskitetyn ratkaisun kautta, jossa on maltillinen palkankorotus ja verovipuja, olisi näissä oloissa hyvä saavutus ja siihen pitää nyt pyrkiä.

Fjäderin mukaan nollasta ei lähdetä liikkeelle palkankorotuksissa.

– Neuvottelupöydässä katsotaan kokonaispaketti, jossa on eri elementtejä. Meillä on ekonomistien laskelmia, joiden pohjalta pyritään hyvään lopputulokseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat