Palkkaneuvottelut ajautuivat umpikujaan

Neuvottelut keskitetyn tuloratkaisun aikaansaamiseksi ovat ajautuneet umpikujaan. MTV3 Uutisten tietojen mukaan SAK:n hallitus on hylännyt elinkeinoelämän keskusliiton EK:n aamulla antaman toisen tarjouksen palkkaratkaisuksi.

Ehdotus olisi ollut 25 kuukauden mittainen ja se olisi jakaantunut kahteen osaan. Ensimmäinen jakso olisi ollut 13 kuukautta, jossa korotus olisi ollut 2,4 prosenttia ja se olisi tullut voimaan 1.10. alkaen. Jälkimmäisen 12 kuukauden jakson korotus olisi ollut ehdotuksessa 1,9 prosenttia.

STTK ei puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan myöskään hyväksy työnantajan palkkatarjousta.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) ja STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) sanovat, että palkkatarjous ei anna riittävää pohjaa tuloratkaisun hyväksymiselle.

SAK oli tyytymätön erityisesti palkankorotusten rakenteeseen. Puutteita oli järjestön mukaan pienipalkkaisten ja naisvaltaisten alojen korotuksissa.

Akava ei ota vielä kantaa työnantajan palkkatarjoukseen. Se haluaa ensin kuulla, miten hallitus tukisi pakettia veroratkaisuin.

EK ei tee uutta palkkatarjousta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei aio tehdä uutta palkkatarjousta palkansaajapuolen hylättyä aiemman esityksen.

EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkisen mukaan "tähän pöytään ei enää palata". Se merkitsee, että palkoista ja muista työehdoista neuvotellaan tulevan vuoden aikana liittokohtaisissa neuvotteluissa.

Kiistan osapuolet kokoontuvat asian tiimoilta klo 16 Etelärannassa.

Ylityökielto ja lakkovaroitus

Työntekijät ovat julistaneet ylityökiellon teknologiateollisuuteen. Mukana ovat Metalliliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN. Ylityökielto alkaa heti ja koskee kaikkia teknologiateollisuuden yrityksiä.

Samalla Metalliliitto ja Pro ovat antaneet lakkovaroituksen 44 teknologiateollisuuden yritykseen. Työtaistelu alkaa perjantaina 21. lokakuuta ja päättyy maanantaina 7. marraskuuta, ellei sopimukseen sitä ennen päästä. Lakkoon osallistuu noin 32 000 palkansaajaa.

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 4.10.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat