Palkkaa voi joutua odottamaan Uudellamaalla jopa vuoden

Palkkaturvan käsittelyajat pitkittyneet 1:47

Palkkaturvan käsittelyajat ovat venähtäneet Uudellamaalla kaksinkertaisiksi muutamassa vuodessa. Palkkaa voi joutua odottamaan jopa vuoden.

Vielä vuonna 2008 palkan sai Uudellamaalla alle puolessa vuodessa.

Valtion palkkaturvaan turvaudutaan, mikäli työnantaja ei pysty maksamaan palkkaa. Valtio yrittää periä rahan takaisin muun muassa konkurssipesältä. 

Tällä vuosikymmenellä vuosittainen palkkaturvahakemusten määrä on vaihdellut Uudellamaalla 2500-3000 välillä. Jonoja purkaa tällä hetkellä vain kolme ihmistä. 

- Hakemuksia on tullut valtavasti enemmän sisään, määrä on kasvanut. Me saamme paljon palkkaturvahakemuksia ja samaan aikaan meidän henkilöresurssimme eivät ole yhtään kasvaneet. Itse asiassa ne ovat pikkuisen pienentyneet, yksikön päällikkö Jaakko Pesola Uudenmaan ELY-keskuksesta kertoo.

Normaali saatava on kooltaan parin kuukauden palkka. Osa pitkään odottavista hakijoista joutuu hakemaan rahaa muualta.

- Tämmöisissä tilanteissa haetaan toimeentulotukea, järjestellään muuten elämää, haetaan lainaa ja koetetaan saada muualta rahaa, Pesola sanoo.


Lue myös:

    Uusimmat