Palkansaajat haluavat nostaa työeläkemaksuja: "Nuorten voitava luottaa eläketurvaan"

Palkansaajajakeskusjärjestöt vaativat, että työeläkkeiden rahoituksesta eli työeläkemaksujen suuruudesta pitää tehdä ratkaisu useammaksi kymmeneksi vuodeksi. 

– Myös työuransa alussa olevien nuorten on voitava luottaa lakiin perustuvaan eläketurvaan, järjestöt toteavat. 

Järjestöt edellyttävät, että meneillään olevissa eläkeneuvotteluissa työeläkkeiden rahoituksesta sovitaan sitovasti ja pitkäaikaisesti. Järjestöt haluavat korottaa työeläkemaksuja nopealla aikataululla eli jo tällä vuosikymmenellä.

– Nopea eteneminen maksun tasapainoon on järkevää, koska näin työeläkemaksujen taso muodostuisi pitkällä aikavälillä pienemmäksi. 

Asiaa vaativat SAK:n, STTK:n ja Akavan työvaliokunnat yhteisellä kannanotollaan. Järjestöt olivat koolla eilen illalla.

Työeläkemaksun maksavat työnantajat ja työntekijät yhdessä.

Keskusjärjestöt ovat luvanneet eläkeratkaisun ensi syksyyn mennessä. Eläkeneuvotteluissa haetaan ratkaisua mm. eläkeikään ja työelämän laadun parantamiseeen.

Työurien pidentäminen on keskeinen osa hallituksen rakennepakettia, jolla haetaan ratkaisua julkisen talouden kestävyysvajeeseen eli pidemmän ajan epätasapainoon. 


Lue myös:

    Uusimmat