Palkankorotusten malli hiertää yhä tuloneuvotteluissa

Suurimmat kiistat tuloneuvotteluissa koskevat palkankorotusmallia, sen sijaan irtisanomissuoja-kysymyksissä on päivän kuluessa edistytty.

Tuloneuvottelut uhkaavat juuttua syvään kiistaan palkankorotusten rakenteesta. Osapuolten näkemykset olivat ennen loppuillan ja yön neuvotteluja hyvin etäällä toisistaan siinä, miten prosentuaalisina palkankorotukset määritellään. Sen sijaan irtisanomistilanteita ja palkansaajien muutosturvaa koskevissa keskusteluissa oli pääsyt eteenpäin.

Palkankorotusmallia koskevan kiistan vuoksi palkankorotusten tasosta oli puhuttu vain ohimenneen, mutta siinä riitahaarukka oli jotakuinkin tiedossa ja leveäksi havaittu.

- Mutta ei ole järkevää puhua tasosta ennen kuin tämä rakenne on kohdallaan, ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi.

Osapuolet olivat jo varautuneet siihen, että neuvottelutulosta ei ehkä saada puserrettua huomisaamuksi, kuten tavoite on ollut. Sekä Ihalainen että Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs vakuuttivat, että aikarajoihin ei takerruta. Neuvotteluja jatketaan tulokseen asti - tai siihen asti kunnes voimat loppuvat ja hanke todetaan mahdottomaksi.

Neuvotteluhaluja ja -kykyä kerrottiin kyllä löytyvän. Mm. toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kuvasi tilannetta "tyypillisen vaikeaksi".

Prosentteja vai euroja

Työnantajapuoli ajaa puhtaasti prosentteina määriteltyjä palkankorotuksia.

- Tulosopimuksissa noudatetun palkkalinjan ongelmana on ollut, että matalan tuottavuuden aloilla palkat ovat nousseet nopeammin kuin tuottavuus, Fagernäs muistutti.

- Prosenteilla ei kaupassa tavaroita eikä palveluja saa, kyllä se euroja ja senttejä kaipaa, Ihalainen vastasi.

Palkansaajista SAK ja STTK siis kampeavat prosenttilinjaa vastaan. Sen sijaan korkeasti koulutettujen Akava tukee työnantajien mallia.

Tulosopimuksissa on perinteisesti noudatettu ns. sekalinjaa. Se tarkoittaisi sitä, että palkat sovittaisiin euroina ja sentteinä, mutta korotuksen olisi kuitenkin oltava vähintään x prosenttia. Malli tuottaa suhteellisesti parhaat korotukset pienipalkkaisille. SAK ja STTK peräävät lisäksi mukaan työnantajien vieroksumia matalapalkka-, tasa-arvo- tai naispalkkaeriä.

Myös hallitusryhmien puheenjohtajat kokoontuivat illansuussa Kesärantaan. Hallitus varautui näin linjaamaan omat vero- ja muut ratkaisunsa, joilla se tukisi mahdollista tulosopimusta. Hallitus on asettanut tulosovun takarajaksi maanantain, jotta ensi vuotta koskevat verolait saataisiin ajoissa eduskuntaan. Työmarkkinapöydässä ei vielä iltaan mennessä ollut puhuttu mitään veroista.

Muutosturva edennyt

Työelämän uudistuksista parhaiten olivat edenneet työntekijöiden muutosturvaa irtisanomistilanteessa koskevat neuvottelut, vaikka siinäkin purtavaa yhä riitti. Sen sijaan tilaajavastuu eli pääurakoitsijan vastuu alihankkijoidensa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä eteni nihkeämmin.

Syvät periaatteelliset näkemyserot vallitsivat myös siitä, voivatko ammattiliitot saada itselleen kanneoikeuden. Henkilöstön edustajien asemaa ja tiedonsaantia koskevissa neuvotteluissa oli niissäkin edetty.

- Neuvottelujen tässä vaiheessa aika normaali tilanne näiden asioitten käsittelyssä, Ihalainen tiivisti.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 28.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat