Paljastus: Jukka Jalonen neuvotteli sopimuksesta NHL-seuran kanssa

Jukka Jalonen paljasti käyneensä neuvotteluja NHL-seuran kanssa 1:18
Jukka Jalonen kertoo NHL-neuvotteluistaan Tulosruudun viikon vieraana.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen paljastaa käyneensä puolitoista vuotta sitten neuvotteluja sopimuksesta NHL-seuran kanssa.

59-vuotias Jalonen valmentaa neljättä kautta putkeen aiemminkin luotsaamaansa Suomen A-maajoukkuetta. Jalonen on puhunut julkisesti avoimesti unelmastaan valmentaa NHL:ssä, ja hän myöntää nyt myös käyneensä asiasta neuvotteluja.

– Olen itse asiassa neuvotellut yhden seuran kanssa suunnilleen puolitoista vuotta sitten NHL:ään menemisestä. Se ei sitten johtanut sopimukseen, ja hommat Leijonissa ovat jatkuneet, mikä on totta kai hieno homma sekin, Jalonen sanoo Tulosruudun viikon vieraana Antero Mertarannan haastattelussa.

Myös kaksi maailmanmestaruutta A-maajoukkueen peräsimessä urallaan saavuttaneen, Leijonat helmikuussa olympiakultaan valmentaneen Jalosen mukaan NHL:n suunnalta ei ole kuulunut mitään Pekingin kisojen jälkeen.

– Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, onko siellä kiinnostusta vai ei.

Toukokuisista MM-kotikisoista seuraavaa kultaa janoavan Jalosen sopimus Leijonien kanssa ulottuu kevään 2023 MM-kisoihin ja sisältää Jääkiekkoliiton kanssa molemminpuolisen option kaudesta 2023–24.

– Olen lähtenyt siitä, että minulla on sopimus tänne ja olen valmis tekemään Leijonien kanssa vähintään vuoden töitä, plus minulla on vielä yksi optiovuosi sen jälkeen. Jos joku NHL:stä kiinnostuu, kyllä he ovat sitten yhteydessä ja haluavat selvitellä asioita.

Jalonen sanoo, ettei ole ottanut asiasta murhetta.

– Minulla on kuitenkin asiat täällä erittäin hyvin.

– Tietynlainen unelmahan se olisi päästä kokemaan NHL-maailma, vaikka sitten apuvalmentajan roolissa. Näkisi, mitä se maailman parhaassa sarjassa oleminen tarkoittaa johtamisen ja valmentamisen kannalta, hän ynnää.

Alpo Suhonen oli 2000–01 Chicago Blackhawksia valmentaessaan NHL:n ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja. Hän on yhä ainoa sarjassa päävalmentajana toiminut suomalainen, joskin apureina on toiminut useampia suomalaisia, tuoreimpana Florida Panthersin valmennustiimiin täksi kaudeksi liittynyt Tuomo Ruutu. NHL:ssä pelaa tällä hetkellä 32 seuraa. 

Lisää Jalosen ajatuksia tänään torstaina pitkässä Tulosruudussa viikon vieraana. Lähetys MTV3-kanavalla käynnistyy kello 22.25.

Lue myös:

    Uusimmat