Paljaat jalat, terve ruumis?

Vaikka säät viilenevät, tutkijat kehottavat kansalaisia jättämään kengät välillä naulakkoon ja lähtemään ulos paljain jaloin.

Paljasjaloin kävely tukee tutkimusten mukaan jalkaterien luonnollista kehitystä, parantaa tasapainoa ja lihaskuntoa sekä pitää nivelet liikkuvina. Lisäksi se vähentää polvi-, lonkka- ja selkäkipuja.

Vaivaisenluut jopa lapsien riesana

Metropolia Ammattikorkeakoulussa Helsingissä paljasjaloin kävelystä lopputyötä parhaillaan tekevä jalkaterapeuttiopiskelija Emmi Anttonen on huolestunut erityisesti lasten jaloista.

Keski-Euroopassa noin 36 prosenttia koululaisista ei ole kävellyt koskaan paljasjaloin. Lasten väärän kokoisten ja -mallisten kenkien ja paljasjaloin kävelyn puutteen aiheuttamat jalkaongelmat ovat lisääntyneet Suomessakin.

– Jalkaterän virheasentoja, kuten esimerkiksi vaivaisenluuta, on todettu jo kouluikäisillä lapsilla. Se johtuu ihan vain kenkien käytöstä, Anttonen uskoo.

Rata paljaille varpaille

Helsingin Myllypuroon on avattu tänään rata paljasjalkakävelijöille. Iltaan asti avoinna olevan radan rakennusaineina on käytetty muun muassa kiveä, puuta ja vettä.

Emmi Anttonen kertoo, että idea radan rakentamiseen tuli paljasjaloin kävelyn hyötyjä tukevista tutkimuksista. Lisäksi radan ideoijia huolestutti se, että kaupungeissa paljasjaloin kävelymahdollisuudet ovat vähentyneet koko ajan.

– Haluamme myös herättää keskustelua paljasjaloin kävelyn vaikutuksista ja innostaa ihmisiä liikkumaan paljasjaloin luonnossa muutenkin.

Anttonen muistuttaa, että esimerkiksi Saksaan ja Australiaan on rakennettu kokonaisia paljasjalkapuistoja.

– Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan Suomeenkin pysyvä paljasjalkapolku esimerkiksi jonkin puiston yhteyteen.

Metropolia Ammattikorkeakoulun jalkaterapeuttiopiskelijat ovat kehittäneet Helsingin Myllypuroon avattavan paljasjalkaradan yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen, Perhekeskus Rinkelin, lasten kanssa.

Lue myös: .

Lue myös:

    Uusimmat