Palestiinalaisten YK-jäsenyyden puolesta osoitetaan mieltä Länsirannalla

Kymmenettuhannet palestiinalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään Länsirannalla palestiinalaisten YK-jäsenyyden puolesta. Länsirantaa hallitseva Fatah-järjestö kuvaili mielenosoituksia suurimmiksi palestiinalaisalueilla sitten palestiinalaisten toisen kansannousun.

Uutistoimisto AFP arvioi, että Ramallahin, Hebronin ja Nablusin kaupungeissa marsseihin osallistui yhteensä vajaat 50000 ihmistä.

Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin odotetaan esittävän YK:lle jäsenyyshakemuksen perjantaina. Viikon alussa julkaistun mielipidemittauksen mukaan yli 80 prosenttia palestiinalaisista kannattaa jäsenyyden hakemista.

Gazaa hallitseva Hamas-äärijärjestö pitää hakemusta ajanhaaskauksena, ja oli kieltänyt mielenosoitukset alueellaan.

Ban Ki Moon vetosi Lähi-idän puolesta

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon vetoaa kansainväliseen yhteisöön Lähi-idän pattitilanteen ratkaisemiseksi. Ban esitti vetoomuksensa YK:n yleiskokouksessa.

New Yorkissa pidettävässä istunnossa kuullaan kolmen päivän aikana yli 120 valtiojohtajan puheenvuorot.

Erityisen kiinnostavia ovat Israelin ja palestiinalaisten puheenvuorot, jotka pidetään perjantaina. Palestiinalaiset aikovat esittää YK:lle jäsenhakemuksen. Käytännössä yritys on tuhoon tuomittu, koska Yhdysvallat on ilmoittanut kaatavansa hakemuksen veto-oikeudellaan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat