Palestiinalaisten Hamas ryhtyi elokuvatuottajaksi

Gazan palestiinalaisaluetta johtava ja Israelia vastaan taisteleva Hamas-järjestö on saanut valmiiksi ensimmäisen elokuvansa. Aihe ei juuri yllätä: Imad Aqel kertoo samannimisestä palestiinalaistaistelijasta.

Elokuva sai ensi-iltansa viikonvaihteessa. Yleisö osoitti suosiotaan kun nimihenkilö lausui avainrepliikkinsä:

- Israelilaissotilaiden surmaaminen on jumalan palvelemista.

Israel puolestaan surmasi 22-vuotiaan Imad Aqelin Gazassa vuonna 1993. Israelin mukaan hän oli vastuussa 13 israelilaissotilaan ja siirtokuntalaisen kuolemasta.

Hamasin johtohahmon käsikirjoittamaa elokuvaa kuvattiin useita kuukausia entisessä juutalaissiirtokunnassa Gazan alueella. Näyttelijöistä neljä sai surmansa Gazan sodassa viime joulukuussa.

Ohjaaja Majed Jendaya haaveilee vievänsä elokuvan Cannesin elokuvajuhlille Ranskaan. Toive saattaa olla turha, sillä sekä EU että Yhdysvallat ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat