Palestiinalaisparlamentti hyväksyi Hamasin hallituksen

Palestiinalaisten parlamentti on hyväksynyt istunnossaan ääriliike Hamasin esittämän uuden hallituslistan. Parlamentti äänesti hallituksesta samaan aikaan kun israelilaiset äänestivät parlamenttivaaleissa.

Palestiinalaisten parlamentti hyväksyi tänään ääriliike Hamasin uuden hallituksen ja hallitusohjelman. Hallituksen on määrä vannoa virkavalansa huomenna.

Ismail Hania, uuden hallituksen pääministeri, toisti hiukan ennen parlamentin äänestystä, että Hamas ei luovu taistelusta Israelia vastaan. -Me synnyimme vastarinnan kohdussa, suojelemme vastarintataistelua, emmekä salli aseelliseen vastarintaan puututtavan, Hania julisti parlamentissa.

Päivää aiemmin Hania oli pitänyt maltillissävyisemmän puheen. Siinä Hania sanoi hallituksen olevan valmis neuvottelemaan ns. kvartetin kanssa "oikeudenmukaisen rauhan" saamiseksi Lähi-itään. Kvartettiin kuuluva Yhdysvallat torjui heti tuoreeltaan neuvottelut, jollei Hamas luovu väkivallasta, hyväksy edellisen palestiinalaishallinnon tekemiä sopimuksia Israelin kanssa ja tunnusta Israelin olemassaolon oikeutta.

Hania sanoi parlamentissa Yhdysvaltojen vastauksen todistavan, että Bushin hallitus ei ole tasapuolinen suhtautumisessaan palestiinalaisiin ja Israeliin.

Myös Israel on torjunut Hamasin esityksen rauhanneuvotteluista. Israelin hallitus ei ilmoituksensa mukaan aio neuvotella sellaisen liikkeen kanssa, joka peruskirjassaan vaatii juutalaisvaltion tuhoamista. Hamas on tehnyt lähes 60 itsemurhaiskua israelilaisia vastaan vuoden 2000 jälkeen. Kuluneen vuoden aikana Hamas on yleensä noudattanut tulitaukoa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat