Palestiinalaisjohtajat tyynnyttelivät kannattajiaan

Kilpailevien palestiinalaisryhmien johtajat ovat tyynnytelleet kannattajiaan Gazassa sattuneiden väkivaltaisten mielenosoitusten jälkeen. Koulut ja yliopistot on pidetty suljettuina Gazan alueella päivä sen jälkeen, kun kaksi palestiinalaista sai surmansa ja yli 200 loukkaantui poliisien ja Osama bin Ladenia tukeneiden mielenosoittajien yhteenotoissa.

Silminnäkijöiden mukaan palestiinalaiset poliisit ampuivat mielenosoittajat kuoliaaksi, poliisien mukaan surmatyöstä olivat vastuussa naamioituneet pyssymiehet. Yhteenotot heijastelivat palestiinalaishallinnon ja islamilaisten aktivistien välistä yhä syvenevää juopaa.

Israelin hallituksen edustaja onnitteli tänään palestiinalaishallintoa siitä, että se puuttui kovalla kädellä mielenosoituksiin.

Tärkeimpien palestiinalaisten ryhmien, muiden muassa Fatah- ja Hamas-järjestöjen johtajat tapasivat viime yönä ja sopivat pyrkivänsä rauhaan ja palestiinalaisten väliseen sopuun.

Israelin panssarivaunut ja raivaustraktorit ovat tunkeutuneet useita satoja metrejä palestiinalaisten hallitsemalle alueelle Gazassa. Tunkeutuminen tapahtui lähellä Gush Gatifin juutalaissiirtokuntaa Gazan eteläosassa. Raivaustraktorit jyräsivät alleen maanviljelijöiden peltoja, mutta kukaan ei tiettävästi loukkaantunut välikohtauksessa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat