Palestiinalaisjohtajalle viisi elinkautista

Palestiinalaisjohtaja Marwan Barghoutin todettiin olevan vastuussa neljästä Fatahin taistelijoiden tekemästä iskusta, joissa kuoli viisi ihmistä.

Israelilainen oikeusistuin tuomitsi palestiinalaisjohtaja Marwan Barghoutin viisinkertaiseen elinkautiseen vankeuteen. Hänen todettiin olevan vastuussa neljästä Fatahin taistelijoiden tekemästä iskusta, joissa kuoli viisi ihmistä. Lisäksi hänet tuomittiin kiellettyyn terroristijärjestöön kuulumisesta sekä uusien hyökkäysten suunnittelusta.

Barghouti toimi Fatahin johtajana Länsirannan alueella ja hänestä arvioitiin tulevan palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin seuraaja. Hänen ei uskota valittavan tuomiostaan. Barghouti ei koko oikeusprosessin aikana suostunut tunnustamaan oikeusistuimen toimivaltaa. Tuomion julistamisen jälkeen hän sanoi "intifadan voittavan".

- Intifadan (kansannousun) jatkuminen on ainoa tie itsenäisyyteen. Tämä miehitys on kauhein, minkä ihmiskunta on nähnyt, mutta se on kuolemassa, ja sen hautajaisiin on paras alkaa valmistautua. Vaikka he (israelilaiset) pidättäisivät ja tappaisivat kuinka monta tahansa, he eivät murra Palestiinan kansan tahtoa, Barghouti sanoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat