Palestiinalaisille uusi hallitus?

Palestiinalaisten parlamentti ehdottaa uuden hallituksen muodostamista 45 päivän sisällä. Palestiinalaishallinto esitti kantansa julkilausumassaan myöhään eilisiltana.

Julkilausuma tuli sen jälkeen kun palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat oli keskiviikkona ehdottanut palestiinalaishallinnon uudistamista ja vaalien järjestämistä pikaisesti. Julkilausuman mukaan uuteen hallitukseen pitäisi kuulua korkeintaan 19 ministeriä. Parlamentti ehdotti myös julkisten sekä kansallisten turvallisuusjoukkojen uudelleen organisointia.

Arafat sanoi keskiviikkona, että palestiinalaishallinnon uudistaminen koskee koko hallintoa sekä turvallisuusjoukkoja. Hänen mukaansa tavoitteena on toimeenpanovallan, lainsäädännön ja tuomiovallan erottamisen kokonaan toisistaan.

Eilen Arafat kuitenkin sanoi, että vaalit palestiinalaisalueilla voidaan pitää vasta kun Israelin armeija on lopettanut miehityksen palestiinalaisalueilla. Ainoat palestiinalaishallinnon alaisuudessa järjestetyt vaalit pidettiin vuonna 1996.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat