Palestiinalaisia kuoli jälleen Israelin armeijan luodeista

Väkivaltaisuudet Lähi-Idässä ovat jatkuneet myös tänään. Kuolonuhreja vaatineet välikohtaukset tapahtuivat Länsirannan ja Gazan alueilla.

Seitsemän palestiinalaista on saanut surmansa Israelin armeijan luodeista.

Kuolonuhreja vaatineet välikohtaukset tapahtuivat Länsirannan ja Gazan alueilla, kertovat palestiinalaislähteet.

Silminnäkijöiden ja sairaalalähteiden mukaan neljä palestiinalaista sai surmansa Rafahin pakolaisleiriin Gazan alueella. Israelin mukaan kuolleet olivat aseistautuneita terroristeja, mutta silminnäkijöiden mukaan vain yhdellä kuolleista oli ase.

Sekä Gazan alueella että Länsirannan alueella yksi palestiinalainen ammuttiin, kun he eivät pysähtyneet israelilaissotilaiden käskyistä huolimatta. Länsirannan Nablusissa äärijärjestö Hamasin jäsen kuoli tulitaistelussa.

Israelin hallitus on perustellut armeijan toimia turvallisuusuhilla.

Palestiinalaisviranomaiset puolestaan syyttävät Israelia otteiden koventamisesta, kun maailman huomio on keskittynyt Irakin sotaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat