Palestiinalaisalueilla jälleen väkivaltaisuuksia

Väkivaltaisuudet ovat päivän aikana jatkuneet palestiinalaisalueilla. Israel valmistautuu vastaamaan arabimaiden rauhansuunnitelmaehdotukseen.

Israelin armeijan mukaan palestiinalaiset tekivät viime yönä kranaatti-iskuja eri puolilla Gazan kaistaletta ja Israelin joukot vastasivat tuleen. Neljä palestiinalaista haavoittui. Palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin Fatah-järjestö ilmoitti olevansa vastuussa yöllä eteläisessä Gazassa tehdyistä kranaatti-iskuista. Kyseessä on ensimmäinen kerta seitsemän kuukautta jatkuneen palestiinalaisten kansannousun aikana, kun Fatah ilmoitti tehneensä kranaatti-iskuja israelilaiskohteisiin.

Iskut tehtiin Nitsanitin ja Kfar Daromin juutalaissiirtokuntien läheisyydessä pohjoisosassa Gazaa. Fatahin mukaan iskut olivat "vastaus rikoksiin, joissa oli saanut surmansa neljä Rafahin sankaria". Hamas-järjestö puolestaan ilmoitti olevansa vastuussa perjantaina tapahtuneesta pommiräjähdyksestä, jossa haavoittui kaksi israelilaista.

Palestiinalaisjohto vetosi

Palestiinalaisten johdon mukaan Israel suunnittelee voimallisia sotilaallisia toimia. Palestiinalaiset vetosivat Yhdysvaltoihin, jotta se ryhtyisi toimiin, joilla palestiinalaisiin kohdistuva väkivalta saataisiin lopetettua. Palestiinalaisjohto tapasi myöhään eilen Ramallahin kaupungissa. Palestiinalaisen turvallisuusviranomaisen mukaan Israel myönsi aseistetuille palestiinalaispoliiseille luvan liikkua vapaasti Gazan alueella.

Neljään kuukauteen aseistetut palestiinalaispoliisit eivät ole saaneet partioida Gazan kaistaleen eri alueilla, mutta nyt Israel on aukaissut Gazan alueen tärkeimmän valtatien, Salaheddinin tien, myös palestiinalaispoliiseille. Israelin ulkoministeri Shimon Peresin oli määrä matkustaa Egyptiin ja Jordaniaan sunnuntaina kertomaan Israelin kanta rauhansuunnitelmaehdotukseen, jonka Egypti ja Jordania ovat laatineet.

Israelin pääministerin Ariel Sharonin mukaan "neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa ei ryhdytä ennen kuin väkivalta saadaan loppumaan". EU:n ulkopolitiikasta vastaavan Javier Solanan oli määrä matkustaa lauantaina Lähi-itään. Hänen oli määrä tavata palestiinalaisten, Israelin, Egyptin ja Jordanian johtoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat