Paleface: "Julkinen kuvani on Frankenstein-versio minusta" – katso video

"Julkinen kuvani on Frankenstein-versio" 3:57

Nimekkäät suomalaiset pohtivat SuomiAreena-viikon aikana omaa suhdettaan julkisuuteen. Yhteisenä näkemyksenä korostui se, että julkisuuden ei pidä antaa määrittää itseään. Myös totuus nousi arvoonsa.

Kansanedustaja Jani Toivola kuvaa julkisuutta oudoksi olennoksi. Hän kuitenkin toteaa, että julkisuuden kanssa oppii elämään. 

– Julkisuus on enemmän työväline, oikea elämä tapahtuu muualla.

Rap-artisti Karri "Paleface" Miettinen on Toivolan tapaan ollut pitkään julkisuudessa. Hänen mukaansa julkisuus on sivutuote, niin sanotusti pakollinen paha musiikkialalla. 

– Julkisuus on aika rajoittavaa ja tylsää. Pitää jonkin verran olla esillä, jotta tekeleet ja taide pääsevät esille ja kuuluviin. 

Hän muistuttaa, että julkisuudessa seikkaileva Paleface ei ole sama henkilö kuin Karri Miettinen.

– Paleface on markkinavoimien ja median luoma Frankenstein-versio minusta. Se ei ole mitä mä oon, vaan mitä mä teen.

Katso videolta Toivolan ja Miettisen lisäksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ja kansanedustaja Hjallis Harkimon ajatuksia julkisuudesta. 

Lue myös:

    Uusimmat