Palavana mereen Lauttasaaren sillalta - pelastuslaitos käärmeissään

Liekeissä roihuavan ihmisen mereen hyppääminen sai aikaan mittavan pelastustehtävän Helsingissä alkuillasta.

Ohikulkija oli ilmoittanut hätäkeskukseen, että palava ihminen on hypännyt Lauttasaaren sillalta. Paikalle lähetettiin kello 17 aikaan muun muassa pelastushelikopteri, merivartioston venekalustoa sekä lukuisia pelastustoimen ja poliisin yksiköitä.

Pelastajien saapuessa hyppääjä seurueineen oli jo ehtinyt poistua paikalta.  
Silminnäkijöiden mukaan kyseessä oli todennäköisesti polttariporukan järjestämä tapahtuma. Kenttäjohtaja Jani Ratinen Suomenlahden merivartiostosta muistuttaa, että tämän sortin tempaukset saattavat vaarantaa toisten turvallisuuden.   

– Valitettavaa, että tällaista tapahtuu, koska se saattaa olla todelliselta avuntarvitsijalta pois. Pelastusyksiköitä oli itse asiassa menossa toiseen tehtävään, jonne tuli nyt pieni viivästys. 

Lue myös:

    Uusimmat