Palaneiden koulujen oppilaat evakkoon

Torstain tulipalossa tuhoutuneen Salon koulukeskuksen kahden koulun oppilaat aloittivat tänään koulutyön tilapäisissä tiloissa. Koulutoimenjohtaja Hannu Arven mukaan kouluviikko alkoi oloihin nähden hyvissä tunnelmissa.

-Sekä opettajien että oppilaiden mielialat ovat positiivisen rohkeita.

Koulutyön aloittamista helpottaa se, että opettajilla oli osa oppimateriaalista ja opetussuunnitelmat kotonaan. Uusia kirjoja ja muuta oppimateriaalia joudutaan odottamaan muutamia viikkoja, mutta opetussuunnitelmaa toteutetaan oloihin mukautettuna. Arve uskoo, että palon takia menetetyt kaksi työpäivää pystytään lukuvuoden aikana kirimään kiinni niin, ettei ylimääräisiä koulupäiviä tarvita. Palaneen Moision koulun 340 oppilasta joutuvat työskentelemään evakossa vähintään vuoden.

-Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, saadaanko koulu korjattua siihen kuntoon, että tilat olisivat käytössä ensi elokuussa, sanoo Arve.

Tulipalossa vaurioituneen 90 oppilaan erityiskoulun piti muuttaa vuoden kuluttua saneerattuun Keskustan kouluun. Saneeraus siirtyy nyt vuodella, joten koulun on toimittava muualla vähintään kaksi vuotta. Arven mukaan koulutoimi etsii uusia tilavaihtoehtoja, jotta kaikki koulun luokat saataisiin saman katon alle.

Raju tulipalo aiheutti ainakin 20 miljoonan markan vahingot. Koulutoimenjohtajan mukaan palon kokonaiskustannuksia on kuitenkin tässä vaiheessa vaikea arvioida. Rakennus ja kalusto oli vakuutettu täydestä arvostaan, mutta vielä ei ole selvää, jäävätkö oppimateriaalin uusintatilauksista koituvat kustannukset kaupungin kustannettavaksi.

Salon poliisi pitää erittäin todennäköisenä, että koulukeskus on sytytetty tahallaan. Poliisi epäilee myös, että asialla on ollut useampi kuin yksi henkilö.

Palo sai alkunsa ulkoa rakennusten välisessä solassa sijainneista roska-astioista. Koulukeskuksessa sijaitsevat kansalaisopisto ja hammashoitola säästyivät pahemmilta vahingoilta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat