Pakolaisten tilanne entistä sekavampi

Pakolaisten tilanne Jugoslavian ja Makedonian rajalla on entistäkin sekavampi. 40 000 pakolaisen leiri on tyhjennetty ja pakolaiset on siirretty väliaikaiseen transit-leiriin rekisteröintiä varten.

Paikalla-olijoiden mukaan ihmisiä lähetetään kohdemaihin täysin sattumanvaraisesti ja perherajoista piittaamatta.

SPR:n tiedottajan, Hannu-Pekka Laihon, mielestä pakolaisten perheyhteys pitäisi säilyttää, sekä ottaa selville, missä pakolaisilla on sukulaisia. Pakolaisilla ei monillakaan ole henkilöpapereita, joka myös aiheuttaa ongelmia.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja kertoi, että noin 10 000 pakolaista oli kuljetettu Naton rakentamaan pakolaiskeskukseen. Hän ei tiennyt, minne loput 30 000 olivat menneet.
Jotkut avustusjärjestöjen paikalliset työntekijät kertoivat, että pakolaisia oli siirretty busseihin ja lähetetty Albaniaan, Kreikkaan ja Turkkiin Makedonian hallituksen linjan mukaisesti. Mahdollisena pidettiin myös, että Makedonian hallitus olisi muuttanut kantaansa ja päästänyt pakolaiset maahan. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin myös sitä, että pakolaiset olisivat palanneet koteihinsa kuultuaan Jugoslavian tulitauosta.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat