Pakolaisia on enemmän kuin koskaan

Pakolaisia on tällä hetkellä maailmassa enemmän kuin koskaan.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan pakolaisia oli viime vuonna 51,2 miljoona, mikä on lähes viisi miljoona enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Edellinen ennätys pakolaisten määrässä oli 1990-luvun alkupuolella, jolloin 50 miljoonan raja ei kuitenkaan vielä rikkoutunut.

 – Vaikka maiden väliset konfliktit ovat vähentyneet, sisäiset konfliktit eivät ole. Juuri ne tuottavat pakolaisia, toteaa professori Tuomo Melasuo Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta.

Vuonna 2013 pakolaisista 33,3 miljoona oli maansisäisiä. Vain 1,2 miljoonaa oli turvapaikanhakijoita.

– Suurin osa pakolaisista ei koskaan edes ylitä oman maansa rajoja. Vain todella pieni osa selviää hakemaan turvapaikkaa, toteaa Suomen Pakolaisavun tiedottaja Jenni Hamara Hänen mukaansa suurin osa pakolaisista, jotka lähtevät omasta kotimaastaan, jäävät viereisiin lähimaihin, jotka usein ovat kehitysmaita.

 – Kaikkein eniten pakolaisia on ottanut vastaan Pakistan, Hamara kertoo. Seuraavaksi eniten pakolaisia on ottanut vastaan Iran, Libanon, Jordania ja Turkki. Länsimaihin tuleekin vain pieni osa pakolaisista. Eniten maansisäisiä pakolaisia on Syyriassa, Afganistanissa ja Somaliassa. Pakolaisista noin puolet on Hamaran mukaan lapsia.

Lue myös:

    Uusimmat