Pakkolaitostuomio ei kasvata

Pakkolaitokseen määrätyt rikolliset syyllistyvät lähes poikkeuksetta vapaaksi päästyään uusiin vakaviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin, kertoo Kuopion yliopistossa tarkastettu väitöskirja.

Väitöskirjassa tutkittiin reilut 100 pakkolaitoskäsittelyä 25 vuoden ajalta. 42 rikollista eristettiin pakkolaitokseen ja 60 suoritti tuomionsa tavallisessa vankilassa.

Tutkimusaikana eristyksestä vapautui 10 rikollista joista jokainen teki uuden vakavan rikoksen. Tavallisesta vankilasta vapautui 50 vaarallista rikollista, heistä neljä viidestä sortui rikokseen.

- Nämä karkeimmat teot ja vaarallisimmat teot tapahtuivat jo ensimmäisen vuoden aikana poispääsyn jälkeen ja paras suoritus oli ihan muutama tunti siitä, kun oli vapautunut, lääketieteen lisensiaatti Jarmo Paanila Kuopion yliopistolta kertoo.

Niuvanniemen sairaalan ylilääkärinä työskentelevä Paanila kannattaa kovempaa linjaa, jotta pakkolaitosjärjestelmä toimisi.

- Sen pitäisi toimia sillä tavalla, että näitä vaarallisia rikoksenuusijoita voitaisiin pitää pitempään ja tavallaan sitä kautta ehkäistä se rikollisuuden uusiutuminen, tutkija ehdottaa.

Tutkijan mielestä vankien vaarallisuutta pitäisi tutkia nykyistä paremmin vapautumisvaiheessa ja lakeja muutenkin uudistaa.

- No ainakin sillä tavalla, että näiden rikoksenuusijoiden poispääsemisestä pitäisi olla paljon laajempi tieto, mitä se on tällä hetkellä. Tällä hetkellä lainsäädäntö estää esimerkiksi tiedon välittämisen poliisiviranomaisille siitä, että tämmöinen ihminen on vapaalla jalalla, Paanila muistuttaa

Tutkimuksen kohteena olleet rikolliset syyllistyivät lähes 400 vakavaan väkivaltarikokseen, joissa menehtyi yli 100 ihmistä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 13.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat