Pakkanen on pamautellut sulakkeita

Jouluksi kiristynyt pakkanen on aiheuttanut paljon sulakepaloja. Fortumista kerrotaan, että sulakkeita on palanut etenkin Lounais-Suomen alueella. Lisäksi Karkun sähköaseman päämuuntaja Sastamalassa laukesi verkosta sähköaseman teknisen vian vuoksi.

Yli 3000 Fortumin asiakasta oli yöllä ilman sähköä usean tunnin ajan. Suurimmalle osalle asiakkaista sähköt saatiin palautettua aamuyhteen mennessä, loput saivat sähköt aamukolmelta.

Pakkasen ennustetaan hellittävän jouluaaton kuluessa. Fortum arvioi ennusteen perusteella, että sulakepalojen määrän pienenevän.

Aattoyö oli kylmä

Viime yö oli erityisesti Keski- ja Etelä-Suomessa varsin kylmä. Tavanomaisten lukemien alle pudottiin, kun esimeriksi Pohjois-Karjalan Juuassa mitattiin 33,7 astetta pakkasta ja Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella 31,3 pakkasastetta.

Etelä-Suomessakin on ollut yöllä kylmää. Vihdissä lämpömittarin elohopea putosi hitusta vaille 30 pakkasasteeseen.

Pohjois-Lapissa aattoyö on sen sijaan ollut lauha. Pakkasta oli maan pohjoisosissa moni paikoin vain viisi astetta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat