Pakkanen myöhästyttää kirjeiden perille pääsyä

Kylmyyden takia kaikkia kirjelaatikoita ei ole saatu auki ja näin ollen niissä olleet kirjeet eivät ole päässeet ajoissa matkaan.

Kovat pakkaset ovat hidastaneet postin kulkua ja sanomalehtien varhaisjakelua eri puolilla maata, kertoo ohjauskeskuspäällikkö Jorma Manninen Suomen Postista.

Lehdet ovat saapuneet asiakkaille pääosin normaalisti, mutta pieni osa Etelä-Suomen kirjelähetyksistä saapuu vastaanottajilleen päivän myöhässä.

- Pakkasen suurimmat vaikutukset ovat olleet pääkaupunkiseudulla, kun Oulusta etelään tuleva kone oli myöhässä. Siitä jäi kirjeitä, jotka eivät ehtineet tänään jakeluun. Kyse on parin tuhannen kirjeen erästä. Lehdet ovat onneksi ehtineet asiakkaille, vaikka autoilla onkin ollut jääongelmia.

Kylmyys on vaikeuttanut myös kirjelaatikoiden tyhjennyksiä. Kirjelaatikoiden lukot saattavat jäätyä niin, ettei laatikoita ole voitu tyhjentää oikeaan aikaan. Tämä voi vaikuttaa siihen, että laatikkoon jätetyt lähetykset voivat tulla vastaanottajalle myöhässä.

Suomen Posti -konserni hoitaa suurimman osan maan sanomalehtien varhaisjakeluista, jakaa suoramainoksia ja kaupunkilehtiä. Postin viisipäiväinen perusjakelu tavoittaa kaikki suomalaiset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat