Pakkanen ja lumisade koetelleet joulun matkaajia

Lounais-Suomessa paikoin myrskylukemiin yltänyt tuuli, lumisade ja pakkanen ovat vaikeuttaneet tänään liikennettä. Pakkanen vaikeutti etenkin pohjoisesta etelään matkaavien yöjunien kulkua.

Osa junista saapui Helsinkiin tunnin aikataulusta myöhässä, mutta aamupäivän kuluessa junat kulkivat lähes ajallaan. Ennen puoltapäivää myöhästymiset olivat enää kymmenen minuutin luokkaa. Pahiten jäi aikataulustaan Moskovasta Helsinkiin matkannut pikajuna Tolstoi, jonka piti saapua määränpäähänsä kello 9.02. Venäjän puolella sattuneen viivästyksen takia juna kulki kuitenkin nelisen tuntia aikataulusta myöhässä.

Aaton junaliikenne hiljenee puolen päivän jälkeen ja lakkaa kokonaan kello 18:n tietämissä. Liikkuvan poliisin mukaan maantieliikenne on sujunut aattona hyvin, eikä pääteillä ole ollut enää ruuhkia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat