Pakkanen hillitsi uuden vuoden juhlintaa

Uuden vuoden juhlinta on sujunut koko maassa suhteellisen rauhallisesti.

Vakavilta turmilta on vältytty, mutta tehtäviä on ollut paljon, arvioivat aluehälytyskeskukset. Poliisia on ympäri maan työllistänyt ravintolanujakointi ja katutappelut.

-Pakkanen vaikuttaa hieman hillinneen menoa aiempiin vuosiin verrattuna. Hälytyksiä on tullut aiempaa enemmän kotijuhliin, ja juopuneita on myös korjailtu hangesta, arvioitiin Helsingin poliisista.

Helsingin poliisi hoiti kello 24:ään mennessä 386 tehtävää, mikä oli selvästi normaalia viikonloppuyötä enemmän. Puolenyön jälkeen nujakointi väheni, ja aamuun mennessä tehtäviä oli kertynyt reilut 200.

Palolaitoksilla on suurimmissa kaupungeissa ollut poikkeuksellisen paljon työtä pienempien palojen hoitamisessa ja varmistamisessa. Raketeista ja varomattomasta tulenkäsittelystä sai alkunsa moni ulkovarasto- ja roskalaatikkopalo.

Kahdeksan rakettiturmaa

Ilotulitteiden räjäyttelystä aiheutui pääkaupunkiseudulla kahdeksan tapaturmaa. HYKS:in silmäklinikalle hakeutuneista potilaista yksi joutui osastolle hoidettavaksi ja muut kotiutettiin päivystyksellä annetun hoidon jälkeen.

Silmäklinikan päivystyksestä arvioitiin loukkaantuneiden määrän olleen keskiverron uuden vuoden tasolla. Viime vuonna hoitoon hakeutui kahdeksan potilasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat