Pakistanin presidentti vältti murhayrityksen

Pakistanin armeijan ja Punaiseen moskeijaan linnoittautuneiden muslimiradikaalien väliset taistelut kiihtyvät. Pakistanilaismoskeijan johtaja ei ole antautumassa.

Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin konetta on tulitettu, mutta ammukset eivät osuneet koneeseen. Mikään ei varmuudella osoita, että murhayritys liittyisi Islamabadissa jatkuvaan moskeijan piiritykseen, mutta attentaattiyritys lisää entisestään tilanteen epävakautta maassa.

Musharrafin kone oli lentämässä Chaklalan lentotukikohdasta lähellä Islamabadia maan eteläosaan, kun sitä ammuttiin. Tulituksessa käytetystä aseesta ei ole varmuutta. Eräiden tietojen mukaan se olisi ollut konekivääri.

Pakistanin asevoimien edustaja kiisti aluksi tiedot murhayrityksestä, mutta myöhemmin sotilaslähteistä vahvistettiin ne. Sotilaslähteiden mukaan on mahdollista, että tapaus liittyy Lal Masjidin eli Punaisen moskeijan tapahtumiin.

Taistelut kiihtyvät Pakistanin saarretussa moskeijassa

Pakistanin armeijan ja Punaiseen moskeijaan linnoittautuneiden muslimiradikaalien väliset taistelut kiihtyvät.

Armeijan mukaan kiihkeä tulitus sai alkunsa, kun moskeijasta ammuttiin laukauksia armeijan joukkoja päin.

Moskeijan sisältä puhelimitse haastattelun antanut opiskelija puolestaan sanoi moskeijassa olijoiden ampuvan itsepuolustukseksi. Hän kertoi yhden opiskelijan kuolleen tulituksessa.

Moskeijan johtaja ei aio antautua

Sadat poliisit ja sotilaat piirittävät moskeijaa, jonka johtaja Abdul Rashid Ghazi on ilmoittanut ennemmin kuolevansa kuin antautuvansa.

- Olemme päättäneet, että meistä voidaan tehdä marttyyreja, mutta emme aio antautua. Päämme voidaan leikata irti, mutta emme aio taipua heidän tahtoonsa, Ghazi sanoi Geo-tv-aseman haastattelussa.

Ghazin vanhempi veli, joka hänkin kuuluu moskeijan johtoon, yritti keskiviikkona paeta alueelta musliminaisten asuun burkaan pukeutuneena. Vanhempi Ghazi on sen jälkeen kehottanut opiskelijoita antautumaan.

Moskeijasta on lähtenyt noin 1200 koraanikoulun opiskelijaa. Tiedot vielä sisällä olevien määrästä vaihtelevat 850:stä 1900:aan.

Veden ja sähkön jakelu moskeijan alueelle on katkaistu.

- Ruoka on vähissä ja vettä on vain vähän, kertoi 15-vuotias poika, joka pakeni moskeijasta aiemmin. Vanhemmat opiskelijat pakottavat pojan mukaan nuorempia pysymään moskeijassa, vaikka nämä haluaisivat lähteä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat