Mainos

Pakistanin pääministeri sotilastuomioistuimen eteen?

Sotilaiden syrjäyttämä Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif joutunee sotilastuomioistuimeen vastaamaan häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Sotilaslähteiden mukaan Sharifia syytetään muun muassa talousrikoksista ja yrityksestä murhata nykyinen sotilasjohtaja Pervez Musharraf.

Tutkimukset on aloitettu myös tiedoista, joiden mukaan Sharif olisi viime viikolla yrittänyt estää Sri Lankasta palanneen Musharrafin koneen laskeutumisen Karachin lentokentälle, vaikka koneen polttoaine oli lähes lopussa. Asevoimien tiedottaja Rashid Qureshi sanoi tänään, että viime viikolla syrjäytetty Sharif on edelleen turvasäilössä, missä häntä "kohdellaan hyvin". Qureshi ei sulkenut pois mahdollisuutta, että Sharifia vastaan esitetyt syytökset käsitellään sotilastuomioistuimessa.

Sotilastuomioistuin voi langettaa myös kuolemantuomioita. Pakistanin edellisen sotilasdiktaattorin Zia ul-Haqin syrjäyttämä pääministeri Zulfikar Ali Bhutto teloitettiin vuonna 1979.

EU pitää Pakistanin uuden sotilasjohtajan Musharrafin linjauksia lupauksia herättävinä, mutta pitää silti kiinni uhkauksestaan keskeyttää talousapunsa maalle, sanoi osastopäällikkö Pertti Torstila ulkoministeriöstä uutistoimisto Reutersille. Torstilan mukaan pelkät lupaukset demokratian palauttamisesta eivät riitä, vaan sanojen tueksi tarvitaan kouriintuntuvia toimia.
(STT-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.