Pakistan suunnittelee uusia räjäytyksiä

Pakistan saattaa toteuttaa uusia ydinkokeita jopa tänä viikonloppuna, Yhdysvaltain nimettöminä pysyttelevät tiedusteluviranomaiset sanoivat uutistoimisto AFP:n mukaan. Pakistanin ulkoministeri ilmoitti tänään, ettei hän ole tietoinen mistään uusista ydinkoesuunnitelmista.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset kertoivat eilen Washingtonissa, että Baluchistanin maakunnassa lähellä Afganistanin rajaa valmistellaan ydinkoetta. Heidän mukaansa Pakistanin odotetaan lähiaikoina testaavan myös Ghauri-ohjuksia, joiden kantomatka on 1 300 kilometriä. Ne ylettyisivät syvälle Intiaan.

Myös pakistanilainen Nation -lehti kertoi virallisia lähteitä lainaten, että Pakistan tekee vielä tänään kaksi uutta ydinkoetta. Näiden kokeiden jälkeen Pakistan kykenee valmistamaan taktisia ydinaseita, lehti kirjoitti. Uusien kokeiden valmistelut on lehden mukaan saatu päätökseen Baluchistanissa.

Pakistan räjäytti torstaina viisi ydinkoetta vastineena Intian aiemmin tässä kuussa tekemille viidelle ydinkokeelle. Pakistanin hallituksen edustajat eivät ole antaneet yksiselitteistä vastausta siihen, aikooko maa ryhtyä vielä uusiin kokeisiin tämänviikkoisten kokeiden saamasta vastalausemyrskystä huolimatta.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat