Pakistan kiistää järistyksen uhrimäärän nousseen

YK ilmoitti tänään Pakistanin maanjäristyksen uhrimäärän nousseen lähes 15 000:lla viikon aikana. Pakistanin viranomaiset kiistävät YK:n tiedon.

Pakistanin viranomaisten mukaan kuukausi sitten sattuneen maanjäristyksen uhrimäärä on ennallaan, eli 73 000:ssa. Viranomaiset kiistävät näin YK:n tänään julkistaman tiedon, jonka mukaan maanjäristyksessä kuolleiden määrä olisi noussut jo 87 350:een.

YK kertoi, että kuolonuhrien määrän raju lisäys johtui tehostetuista ponnisteluista raunioiden raivaamisessa.

Maanjäristyksessä loukkaantuneita arvioidaan olevan kaikkiaan noin 100 000.

WFP: Rajat avattava järistysuhrien avustamiseksi Kashmirissa

Intian ja Pakistanin välisen rajan ylittävät tiet on avattava pian, jotta Kashmirissa sattuneen maanjäristyksen uhreille saadaan tarvittavaa apua ennen talven tuloa, vaatii YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP.

-Jos saisimme avattua reitin maitse Intiasta, pystyisimme pelastamaan tuhansien ihmisten elämän, WFP:n edustaja sanoi.

Pakistanin presidentti Pervez Musharraf ehdotti viime kuussa viiden rajanylityspaikan avaamista uhrien auttamiseksi. Intia puolestaan avasi eilen yhden ylityspaikan avustuskuljetuksia varten, mutta Pakistanin poliisi joutui ampumaan kyynelkaasua estääkseen satoja kyläläisiä ylittämästä rajaa.

Lokakuun 8. päivänä sattunut järistys tuhosi laajoja alueita Pakistanille kuuluvassa osassa Kashmiria.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat