Mainos

Pakastevadelmasta voi saada ruokamyrkytyksen

Pakastettu vadelma saattaa aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Suomessa on todettu vuoden kuluessa useita kalikiviruksen aiheuttamia ruokamyrkytysepidemioita, jotka ovat johtuneet pakastemarjoista ja etenkin ulkomaisista vadelmista.

Tuore Suomen Lääkärilehti kertoo tutkimuksesta, joka tehtiin 500 henkilön sairastuttua ruokamyrkytykseen Helsingissä viime vuoden huhtikuussa. Sairastumisen aiheutti helsinkiläisen yrityksen keskuskeittiössä valmistettu vadelmakastike, jota tarjottiin rahkauunijuuston kanssa.

Helsingin epidemiassa vadelmat oli tuotu Suomeen Itä-Euroopasta. Tutkijat pitävät mahdollisena, että marjanviljelmien kasteluun käytetty vesi on ollut kalikiviruksen saastuttamaa. Pakastemarjoja ei ole totuttu pitämään ruokamyrkytysten aiheuttajina. Marjojen pakastaminen luo kuitenkin edellytykset virusten pitkäaikaiselle hengissä pysymiselle.

Epidemiat olisi estettävissä pakastemarjojen kuumentamisella 100 asteeseen. Kalikivirus on erittäin lämmönkestävä, sillä viruksen tuhoamiseksi ei riitä esimerkiksi normaali puolen tunnin kuumentamisaika 60 asteessa.

Lämpökäsittely heikentää kuitenkin merkittävästi marjojen maku- ja ravitsemuksellista arvoa. Tästä syystä marjojen kasteluveden puhtaudella on avainasema ruokamyrkytysepidemioiden ehkäisyssä. Ulkomaisten vadelmien osuus sattuneisiin ruokamyrkytyksiin selittynee sillä, että kotimaista vadelmaa ei riitä teolliseen pakastamiseen ja siksi pakastevadelmia tuodaan ulkomailta. Suomen elintarvikevirasto antoi viime vuonna kunnallisille elintarvikevalvontaviranomaisille ohjeen, jonka mukaan niiden on ilmoitettava suurtalouksille ja marjojen maahantuojille pakastemarjojen käyttöön liittyvät riskit.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.