Päivittäistavarakauppa pohtii sunnuntaiaukiolon vaikutuksia

Päivittäistavarakauppiaat arvioivat sunnuntaiaukiolon lisääntyvän kymmeneksellä, kun kaupat nyt voivat olla auki sunnuntaisin läpi vuoden.

Ostoksilla

Suomessa on 3800 päivittäistavarakauppaa, joita uusi aukiolo koskee. Sunnuntai 21. tammikuuta on ensimmäinen päivä, josta alkaen alle 400 neliön päivittäistavarakaupat voivat halutessaan olla auki ympäri vuoden.

Päivittäistavarakauppa ry:n hallituksen puheenjohtajan Harri Sivulan mukaan aukioloajan vapautumisen suurin merkitys on lähikauppojen säilymiselle, koska se auttaa pienempien kauppojen kilpailumahdollisuuksia taajamissa. Pienten kauppojen myynti on ollut laskussa viime vuosina.

Sivula uskoo sunnuntaiaukiolojen tuovan myös lisää työpaikkoja. Varsinkin opiskelijat ovat olleet kiinnostuneita viikonlopun työtunneista. Päivittäistavarakauppiaat käsittelivät aukiolojen vaikutusta sunnuntaisessa seminaarissaan Helsingissä.

Aukiolopäätökset riippuvat kilpailutilanteesta

Tähänkin asti päivittäistavarakaupat ovat voineet olla auki tiettyinä kesän ja joulunalusajan sunnuntaipäivinä. Eniten kesäkuukausien aukioloaikoja ovat hyödyntäneet hypermarketit, joista kutakuinkin kaikki ovat olleet auki. Supermarketeista kolme neljästä ja valintamyymälöistä puolet on hyödyntänyt sunnuntaiaukioloaikoja.

Uudistuksen myötä päivittäistavaramyymälöiden sunnuntaiaukiolon arvioidaan nousevan 60 prosenttiin. Vielä ei osata sanoa, kuinka moni kauppa ja missä päin Suomea aikoo olla joka sunnuntai auki. Päätökset aukioloajoista tehdään kauppa- ja paikkakuntakohtaisen kilpailutilanteen mukaan. Alle 400 neliön päivittäistavarakaupoista noin 1500 sijaitsee taajamissa.

Vaikka päivittäistavarakauppojen sunnuntaiaukiolo nyt vapautui, liikkeet on kuitenkin pidettävä kiinni kirkollisina juhlapäivinä, vappuna, äitien- ja isänpäivänä sekä itsenäisyyspäivänä. Nykyisen lain mukaan vähittäiskaupat saavat olla auki arkisin maantaista perjantaihin klo 7-21, lauantaisin 7-18 ja sallittuina sunnuntaina 12-21.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat