Päivi Räsänen: En koe olevani vastuussa eropiikistä

Sisäministeri ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei koe olevansa vastuussa viime päivien kirkostaeroamispiikistä.

Viimeisen kuuden päivän aikana kirkosta on eronnut 6000 suomalaista.

– On tietysti ikävää, että kirkosta on eronnut ihmisiä, mutta en koe, että olisin vastuussa siitä. Itse tulkitsen, että kansankirkossamme osalla jäsenistä kynnys erota kirkosta on varsin matalalla, ja tästä on nyt saatu syy erota, Räsänen kommentoi tapahtunutta MTV3:n kymmenen uutisissa.

Räsänen sanoo kuitenkin toivovansa, että eronneet löytäisivät tiensä takaisin kirkon piiriin.

Räsänen ei halua analysoida, ovatko kirkosta eronneet nyt sen liian liberaalit jäsenet ja tiivistääkö jäsenkato kirkon rivejä.

Räsänen sanoi kohua herättäneessä puheessaan, että kristitty joutuu miettimään jopa toimimista vastoin lakia, jos se on ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

MTV3:n haastattelussa Räsänen sanoi, että sallisi vastaavan eettis-laillisuuspohdinnan myös muihin uskontokuntiin kuuluville.

– Toki jokaisella on sananvapautensa ja oikeus pohtia oman moraalinsa perustaa. Onhan selvää, että moraali on laajempi käsite kuin laki. Eli ihminen voi tehdä aika paljon pahaa, vaikka noudattaisi kirjaimellisesti lakia, jos tekee pahaa lähimmäiselle. Itse nostin sen keskeisen tunnuskirjojen opetuksen esille, että esivaltaa ja lakia on toteltava, elleivät ne kehota tekemään syntiä, ministeri sanoi haastattelussa.

Puheensa jälkeen Räsästä on syytetty siitä, että esiintyessään hän unohti roolinsa ministerinä. Räsäsen mukaan näin ei käynyt.

– Toki lähden siitä, että joka tilanteessa missä olen, olen ministerinä. Puheenvuoro oli minulta täysin harkittu, ja kun minut valittiin ministeriksi, henkilökohtainen vakaumukseni oli hyvin tiedossa, Räsänen sanoi.

Räsänen muistutti lähetyksessä, että moni suomalainen jakaa hänen arvonsa. Räsänen ei koe, että tapahtunut olisi horjuttanut hänen mahdollisuuksiaan jatkaa ministerin tehtävissään.

– Omasta mielestäni nautin edelleen luottamuta ja olen edelleen mielelläni jatkamassa sekä sisäministerinä että näiden kirkollisten asioiden vastuutehtävissä, Räsänen sanoi.

Räsänen muistutti haastattelussa, että hän on saanut tapahtuneen jälkeen myös paljon tukea muun muassa sosiaalisen median puolella. Facebookin kannatusrymässä Räsästä tukee jo yli 6 000 ihmistä.

Räsäsen puhe on kuitenkin jakanut mielipiteitä myös Kristillisdemokraattisen puolueen sisällä.

– Kritiikki on sallittua myös puolueen sisällä ja puoluejohtajaa saa arvostella, Räsänen sanoo.

Räsänen on ehdolla Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi myös elokuun puoluekokouksessa. Räsänen ei lähde arvailemaan, miten kohupuhe vaikuttaa hänen saamaansa kannatukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat