Päivi Lipposen ladyshaver aiheutti hälytyksen

Matkalaukussa kuljetettavat elektroniset vempaimet voivat joskus aiheuttaa matkalla harmeja. Tämän sai kokea tiistaina pääministeri Paavo Lipposen (sd.) puoliso Päivi Lipponen, kun hän oli lähdössä Kööpenhaminasta. Hänen matkalaukustaan kuulunut omituinen ääni aiheutti jonkinmoisen hälytyksen.

Päivi Lipponen kertoi tänään jättäneensä matkalaukkunsa hotellihuoneeseen. Sieltä se oli siirretty hotellin aulaan. Ilmeisesti laukku ei ollut koko ajan valvonnassa. Laukku oli sen jälkeen siirretty autoon. Jossain vaiheessa kuljettaja oli kuullut omituista ääntä. Lipponen oli saanut sitten moottoritien varrelta puhelun, jossa oli kysytty, onko laukku hänen. Vastaus oli ollut myöntävä, ja asia oli hänen mukaansa jäänyt siihen.

Tanskalainen Berlingske Tidende -lehti kertoi tänään etusivullaan, että surina laukussa oli aiheuttanut pommihälytyksen. Selvityksessä paljastui oudon äänen tulleen Päivi Lipposen matkalaukusta. Lehti kertoi, että äänen lähteenä oli itsekseen käynnistynyt, mm. säärikarvojen poistoon tarkoitettu ladyshaver.

Lipponen myönsi tänään, että laukussa oli moinen vekotin. -Suhteettoman koominen asia, nauroi Päivi Lipponen, kun toimittajat olivat tivanneet häneltä tapahtuneesta. Hän arveli, että varmasti poliisitkin olivat noloja, kun tilanne selvisi. Hänen mielestään läpivalaisulaitteella juttu olisi selvitetty nopeasti. Tapaus ei Lipposen mielestä ollut mitenkään dramaattinen. Liioin se ei myöhästyttänyt lentoa. Pääministeri Lipponen osallistui Kööpenhaminassa Asem-maiden huippukokoukseen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat