Päivän sää: Sadekuurot helpottavat helteestä kärsiviä

Sade- ja ukkoskuurot tuovat alkuviikosta helpotusta hellesäästä kärsiville, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi ennustaa.

Maanantaina jyrisee kunnolla, sillä rajuja sade- ja ukkoskuuroja on luvassa etenkin maan länsiosiin ja Pohjanmaalle. 

–  Sademäärät voivat olla suuria, hetkessä voi tulla 10 millimetriä vettä. Tuuli on voimakasta, jopa 20 metriä sekunnissa. Tuulituhot tai raekuurot ovat mahdollisia, Rintaniemi sanoo.

Myös muualla maassa voi jytistä, mutta maan etelä ja kaakkoisosassa sadekuurot ovat harvassa. Sää on enimmäkseen poutaista ja kosteaa.

Lämpötilat liikkuvat maanantaina lähellä 30 astetta. Maan länsiosassa sadekuurot viilentävät ilmaa paikallisesti.

– Lapissa sää on jo viilennyt. Tänään ollaan 20 asteen paikkeilla, Rintaniemi kertoo.

Nopealiikkeisiä sade- ja ukkoskuuroja

Tiistaina ukkosten painopiste siirtyy maan etelä- ja kaakkoisosaan. Etelärannikolla sää on kuitenkin yhä hyvin lämmintä, jopa 30 astetta. Poutaisinta on maan länsiosassa.

–  Lapissa sen sijaan viilenee entisestään. Sää on Lapissa monin paikoin sateista ja lämpötilat voivat jäädä alle 15 asteen. Myös Oulun korkeudella on tiistaina viileämpää. Lämpötilat liikkuvat 20 asteessa, Rintaniemi kertoo.

Sade- ja ukkoskuurot ovat alkuviikosta hyvin nopealiikkeisiä. Kuurojen liikkumista kannattaa seurata MTV: sääsivusto ja sadetutkasta. 

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso alta alueelliset sääennusteet!

Lue myös:

    Uusimmat