Päivä, joka ei hajamieliseltäkään heti unohdu: 11.11.11.

Perjantai, eli 11.11.2011 on erikoinen ja helposti muistettava numeroyhdistelmä. Moni haluaakin viettää päivää aivan erityisellä tavalla.

MTV3 Uutisten pikaisen soittokierroksen perusteella päivä tuntuu olevan kihlautuvien sekä naimisiin menevien pariskuntien suosiossa. Erikoispäivä on näkynyt niin kirkossa kuin koruliikkeissäkin.

Esimerkiksi helsinkiläisen Kauppakeskus Forumin Timanttiset -liikkeestä kerrotaan, että sormuksien menekissä on ollut nähtävissä selvä sesonki. Mistään ryntäyksestä ei kuitenkaan voida puhua. Kiirettä silti pitää, sillä liikkeestä todetaan, että 11.11.11. -kaiverrusten tilaus tuntuu ajoittuvan viime tinkaan.

Tamperelaisesta Kultasepänliike Suokosta todetaan myös, että viime viikolla tehdyissä sormustilauksissa on nähtävissä selvä piikki, joka liittyy nimenomaan 11.11.2011-päivämäärään.

Tampereella erikoispäivän suosio konkretisoituu Aleksanterin kirkossa, jossa järjestetään Hääyö-tapahtuma.

Tilaisuudessa suoritetaan vihkimisiä klo 18 alkaen pitkälle yöhön asti. Vihkitapahtumaan on ilmoittautunut yli viisikymmentä paria. Hääyö-tapahtuma järjestetään Aleksanterin kirkossa nyt kolmatta kertaa.

Esimerkiksi Tampereen seurakuntien papit ovat varautuneet vihkimään erikoispäivän johdosta vuorokauden ympäri. Ja varmasti sanomattakin on selvää, että yksi suosituista kellonajoista juhlallisuuksille on - kuinkas muutenkaan kuin kello yhdeltätoista.

Lue myös:

    Uusimmat