Paikataan ja maalataan sisäseinä

Voimakas halogeenivalaisin on sisäseinän maalauksessa mainio apuväline. Kun sen asettaa valaisemaan seinää suoraan sivulta, se tuo tarkasti esiin kaikki pienetkin epätasaisuudet. Itse maalauksen ajaksi se tietysti pitää kytkeä pois päältä, sillä tuottaahan se melkoisesti lämpöä ja liika lämpö on aina maalarin vihollinen.

Tämä seinä sijaitsi keittiössä, mutta ei kuitenkaan ihan lieden tai ruokapöydän välittömässä läheisyydessä. Sellaisiin tarttuu helposti rasvaa, joka on ehdottomasti ensimmäiseksi pestävä pois sopivalla pesuaineella. Tässä voitiin aloittaa suoraan hionnalla.

Seinän hionnassahan kannattaa käyttää irtovarren päässä olevaa lätkää, johon hiomapaperi kiinnitetään. Nyt seinä oli sen verran matala, ettei sitä käytetty. Hyvä paperin karkeus tähän työhön on no. 80-100. Hengityssuojainta on syytä käyttää.

Hionnan jälkeen pöly poistetaan esimerkiksi harjalla tai imurilla. Koko seinän ylitasoitusta ei tarvittu, joten työkaluksi Reiska valitsi pienen lastan ja kitiksi kuiviin sisäseiniin tarkoitetun kevyttasoitteen. Tasoitteen annettiin kuivua - aika löytyy valmistajan pakkauksesta - ja sen jälkeen tehtiin kevyt välihionta. Tulos tarkastettiin ja jos tasoite oli jossain päässyt kuivuessaan painumaan tai rakoilemaan, se paikattiin uudella tasoituksella.

Maalausvälineet olivat aivan tavanomaiset: rajauksiin sivellin, isompiin pintoihin tela. Seinässä oli pintaan kiinnitetty sähköjohto ja sen päässä pintarasia. Johdon Reiska maalasi rajauksen yhteydessä siveltimellä. Rasia jouduttiin avaamaan ja tässä yhteydessä on ehdottomasti muistettava käydä ruuvaamassa vastaava sulake irti. Vielä varmempi konsti on katkaista sähköt pääkatkaisijasta, jos se muuten vain on mahdollista.

Telaankin voisi kiinnittää jatkovarren, mutta Reiska isona miehenä ylsi helposti telalla katonrajaan saakka. Vedoissa on oma tekniikkansa: alhaalta ylös, loppuosassa hiukan keventäen. On hyvä pyrkiä kerralla peittävään pintaan, mutta tämä riippuu tietysti täysin pohjan ja uuden kerroksen sävyistä. Lateksia ei siis kannata säästellä.

Maalityyppiä valitessa kannattaa erityisesti keittiössä miettiä sitä, tuleeko seinää jatkossa pestä - onko se altis rasvalle tai muulle lialle? Maalikaupassa nämä asiat selviävät joko kysymällä tai esitteitä lukemalla.

Lue myös:

    Uusimmat