Paikallisosuuspankkien tulos koheni alkuvuonna

Osuuspankkiryhmästä irtaantuneiden paikallisosuuspankkien liikevoitto nousi tammi-maaliskuussa 42 miljoonaan markkaan, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 31 miljoonaa markkaa. Pankkien rahoituskate kasvoi 97:stä 102 miljoonaan markkaan. Kasvu perustui talletus- ja luottokannan kasvuun.

Paikallisosuuspankkiyhdistyksen mukaan ryhmän tuloskehitys on siirtymäkauden jälkeen nyt normalisoitumassa. Kiristyvä kilpailu ja kapenevat korkomarginaalit eivät tänä vuonna vielä vaikuta oleellisesti kannattavuuskehitykseen, joten sekä pankkiryhmän tuloksen että kannattavuuden odotetaan paranevan viime vuodesta, Paikallisosuuspankkiyhdistys arvioi tulostiedotteessaan.

Viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ryhmä kertoo luottokantansa kasvaneen 10,5 ja talletuskannan 4,5 prosenttia. Järjestämättömiä saamisia oli maaliskuun lopussa 182 miljoonaa markkaa, mikä oli 31 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin ja 45 miljoonaa enemmän kuin vuoden vaihteessa.

Paikallisosuuspankkiryhmään kuuluu 43 itsenäistä osuuspankkia, joilla on 110 konttoria. Pankkiryhmän taseen loppusumma nousi maaliskuun lopussa runsaaseen 10,9 miljardiin markkaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat