Päijät-Hämeen Puhelinyhdistys ei yhtiöidykään

Päijät-Hämeen Puhelinyhdistys ei yhtiöidykään. PHP:n hallitus päätti myöhään eilen, että toimintaa pyöritetään edelleen yhdistyksenä, koska viranomaiset eivät hyväksyneet muutossuunnitelmaa. PHP:n oli määrä muuttua suoraan yhdistyksestä yhtiöksi ensi kuun alusta. Vanhojen omistajien edut oli tarkoitus turvata hinnanalennuksilla.

Päätäntävallan säilyminen maakunnassa olisi taattu kahden, äänimäärältään erilaisen osakesarjan avulla. Kaupparekisteristä oli saatu suunnitelmalle alustava hyväksyntä ennen PHP:n kesäkuista, ylimääräistä kokousta. Myöhemmin alkoi sen edustajilta kuulua kannanottoja, joiden mukaan yhdistyksen pitäisi lakia noudattaakseen muuttua ensin osuuskunnaksi ja vasta sitten yhtiöksi.

Kilpailuvirasto pyysi puolestaan selvitystä siitä, millaisia kustannusperusteita on omistaja-alennuksille. Virasto haluaisi EU:n kannan mukaisesti erottaa omistajuuden ja asiakkuuden täysin toisistaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat