Päihdeperheiden lapsille vaaditaan tukea

Lapsiasiavaltuutettu ja A-klinikkasäätiön mielestä sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ottaa lasten tukeminen entistä vahvemmin esille työssään.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula ja A-klinikkasäätiö vaativat, että vanhempien alkoholinkäytöstä lapsille aiheutuvia haittoja on vähennettävä. Peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle jätettiin tänään aloite keinoista, joilla päihdeperheiden lapsia tulisi auttaa.

Noin 100 000 suomalaista lasta elää perheissä, joissa vanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa lapsille haittoja. Vanhempien päihteidenkäyttö ja väkivalta ovat useimmiten syynä huostaanottoihin.

Lapsiasiavaltuutettu ja A-klinikkasäätiön mielestä vanhempiensa päihdeongelmista kärsivät lapset tarvitsevat nykyistä enemmän apua. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ottaa lasten tukeminen entistä vahvemmin esille työssään.

- Aikuisten velvollisuus on viranomaisina, läheisinä ja yhteisön jäseninä puuttua lapsen oikeuksien loukkauksiin. Lapsella on oikeus elää ilman, että hänen tarvitsee ottaa aikuisten vastuuta ja huolia kannettavakseen. Suomella ei ole varaa siihen, että huomattava osa lapsista kärsii vanhempiensa päihteidenkäytön haitoista, aloitteessa todetaan.

Lapsen kuntoutuminen kestää yleensä pitkään. Siksi hän tarvitsee apua myös itselleen, vaikka vanhemmat olisivatkin hoidossa juomisensa takia. Lapset tarvitsevat myös matalan kynnyksen tukea esimerkiksi tukipuhelimesta tai verkkopalveluista.

Aloitteen tekijät haluaisivat myös, että uuteen päihdehuoltolakiin kirjataan säännökset raskaana olevien naisten hoidosta ja selvitetään myös tahdosta riippumattoman hoidon soveltuvuus.

Aloitetta tukevat Ensi- ja turvakotien Liitto ry, Nuorten Ystävät ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat