Pahoinpitelyrangaistukset kovenevat

Törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistus nousee kuudesta kuukaudesta vuoteen vankeutta. Myös huumeiden käyttö-ja hallussapitorangastuksiin on tulossa muutoksia.

Rangaistukset törkeistä pahoinpitelyistä kovenevat myös käytännössä. Pahoinpitely on törkeä, jos siinä aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Pahoinpitely on törkeä myös, jos rikos tehdään erityisen raa'asti tai julmasti tai käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä. Lisäksi edellytyksenä on, että rikos on myös yleisesti tarkasteltuna törkeä. Koska tuntuva osa törkeistä pahoinpitelyistä tuomittavista rangaistuksista on nykyisin lähellä vähimmäisrangaistuksen alarajaa eli kuutta kuukautta, teosta säädetyn vähimmäisrangaistuksen korotus korottaa rangaistuksia myös käytännössä. Törkeän pahoinpitelyn enimmäisrangaistus on edelleen kymmenen vuotta vankeutta. Syyskuun alusta törkeään pahoinpitelyyn syyllistynyttä ei voi enää määrätä yhdyskuntapalveluun, sillä yhdyskuntapalvelua voidaan tuomita enintään kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta.

Huumeen käyttö sekä vähäisten huumemäärien hallussapito tai hankinta omaa käyttöä varten rangaistaan syyskuun alusta uutena huumausaineen käyttörikoksena. Siitä voidaan tuomita sakkoon tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Tähän asti huumausaineen käyttöön ja hallussapitoon omaa käyttöä varten on sovellettu samoja määräyksiä kuin esimerkiksi huumeiden myyntiin ja maahantuontiin. Tavallisen huumerikoksen enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Uusi rikostunnusmerkistö, huumausaineen käyttörikos, mahdollistaa lievempien huumausainerikosten käsittelemisen rangaistusmääräysmenettelyssä. Siinä poliisi kirjoittaa rangaistusvaatimuksen ja syyttäjä määrää lopullisen sakon. Tähän asti nämä rikokset on käsitelty käräjäoikeuden täysilukuisessa kokoonpanossa. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lainmuutokset perjantaina. Uudet määräykset tulevat voimaan syyskuun alusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat