Pahoinpitely tallentui kameralle: Vanki kävi poliisin kimppuun välittömästi

Vangin pahoinpitelemäksi joutunut poliisi on päässyt kotiin sairaalasta.

Virka-apukuulustelua tekemässä ollut ylikonstaapeli joutui vangin pahoinpitelemäksi Helsingin vankilassa helmikuun alussa. Liikennerikoksista tuomiotaan istunut 35-vuotias suomalainen vanki pahoinpiteli poliisin sairaalakuntoon.

– Poliisi on jo kotona toipumassa, ja häntä kuultukin asiasta, jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Ihaksinen Keskusrikospoliisista kertoo.

Juttua tutkitaan murhan yrityksenä, koska pahoinpitely kohdistui virkatehtävissä olleeseen poliisin.

Itsemurhat ovat Suomen vankiloissa yleisin kuolinsyy 2:54

Ihaksisen mukaan tapahtumien kulku on selvillä, mutta pahoinpitelyn motiivi ei. Vankia ei asiasta enää päästä kuulemaan, sillä hän on kuollut. MTV Uutisten tietojen mukaan vanki teki itsemurhan.

Pahoinpitely tallentui valvontanauhalle.

– Siinä näkyy, että poliisi ei ehdi aloittaa varsinaista kuulustelua ennen kuin pahoinpitely alkaa. Hän ehtii kysyä vangin nimen ja ilmoittaa oikeudet, mutta vanki ei alustaviin kysymyksiin vastaa mitään.

Pahoinpidelty poliisi on kuulustellut samaa vankia noin kolme vuotta sitten.

– Olen aika varma, että tämä konstaapeli ei sitä aikaisempaa kuulustella muista eikä tämä vankikaan. Poliisin oli tarkoitus tuona päivänä tehdä kaikkiaan kuusi virka-apukuulustelua. Kun työkseen niitä tekee, ja määrät ovat tuollaisia, niin en usko että hirveän moni niistä jää mieleen.

Ihaksinen lisää kuitenkin, että pahoinpitelyn motiivi ei tunnu liittyvän kuulustelun sisältöön eikä se näytä välttämättä liittyvän kuulustelijaankaan.

– Voi olla, että se jollain tasolla liittyy yleisesti poliisiin. Tai ulkoisista seikoista asioihin, mistä johtuen henkilö on ollut sellaisessa mielentilassa, että pahoinpitely alkaa.

Vanki ehti pahoinpidellä poliisia useita minuutteja ennen kuin vartijat ehtivät paikalle. Vaikka kuulusteluhuoneen tapahtumat nauhoitetaan, kyse ei ole varsinaisesta valvontakamerasta, jota valvottaisiin koko ajan.

– Se kuvaa tilaa nauhalle ilman ääntä, ja nauhaa on mahdollista katsoa jälkeenpäin. Poliisi painaa huoneen seinässä olevaa hälytysnappia heti kun hän sen havaitsee, mutta siinä vaiheessa pahoinpitely on kestänyt useita minuutteja, Ihaksinen sanoo.

Poliisi tekee vielä muutamia kuulusteluja. Ihaksinen on myös tutkintajohtajana vangin kuolemaan liittyvässä tutkinnassa. Sen osalta poliisi odottaa oikeuslääketieteellistä lausuntoa.

– Lähinnä odotetaan oikeuskemiallisia tuloksia ja lääkärinlausuntoa kaikista mahdollisista vammoista. 

Lue myös:

    Uusimmat