Pahin myräkkä ohi Norjassa ja Ruotsissa

Dagmar-myrsky on tehnyt tuhojaan Norjassa ja Ruotsissa. Jopa hirmumyrskyn voimakkuuksiin yltyneet tuulet ovat kaataneet puita, repineet talojen kattoja sekä katkoneet teitä ja sähköjä.

Dagmar eteni eilisillan ja yön aikana Norjan ja Ruotsin ylitse. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan Dagmar oli yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista myrskyistä Norjassa.

Viranomaisten tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut, mutta aineellisten vahinkojen pelätään nousevan suuriksi. Sanomalehti Aftenposten kertoo, että noin 100000 kotitaloutta on edelleen ilman sähköä eri puolilla Norjaa.

Myös Ruotsissa sähköt ovat poikki kymmeniltätuhansilta asiakkailta. Ihmisiä kehotetaan välttämään autoilua, koska puita on kaatunut teille paljon. Eilen maan pohjoisosissa pysäytetty junaliikenne jatkuu tällä tietoa vasta illalla.

Dagmarin tuulet puhalsivat jopa 44 metriä sekunnissa, kun myrsky eilisiltana iski Norjan rannikolle. Myös Ruotsissa tuntureilla on mitattu puuskissa hirmumyrskyn voimakkuuksiin yltäneitä tuulennopeuksia.

(STT-TT-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat