Pahansuovat etenevät urallaan nopeimmin

Huolimatta menestyksestään työpaikalla, pahansuovat johtajat voivat aiheuttaa pahoinvointia alaistensa keskuudessa.

Kuinka ihmiset etenevät urallaan? Perjantaina julkaistun australialaisen tutkimuksen mukaan yksi tapa näyttää olevan alaisten mollaaminen.

Johtamisen konferenssissa Yhdysvaltain Philadelphiassa julkaistun tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmasosaa 240:sta kyselyyn vastanneesta kertoi, että työpaikan tyranneja ei joko koskaan moitittu tai sitten heille annettiin ylentämällä lisää määräysvaltaa työyhteisössä.

Huolimatta menestyksestään työpaikalla, pahansuovat johtajat voivat aiheuttaa pahoinvointia alaistensa keskuudessa. Turhan karkea pomo saattaa aiheuttaa painajaisia, unettomuutta, masennusta ja uupumusta.

Tutkijoiden mukaan paras vaihtoehto tyrannipomojen valtaannousun estämiseksi on varhainen asioihin puuttuminen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat