Paha maa keräsi kahdeksan Jussia

Viime vuoden parhaat kotimaiset elokuvat on palkittu Helsingissä. Parhaan elokuvan Jussin sai Aku Louhimiehen ohjaama ja Markus Selinin tuottama Paha maa. Aku Louhimies palkittiin myös parhaasta ohjauksesta. Paha maa -elokuva sai yhteensä kahdeksan Jussia.

Yleisöäänestyksen voitti Dome Karukosken ohjaama Tyttö sinä olet tähti.

Paras miespääosa -Jussi meni Hannu-Pekka Björkmanille elokuvasta Eläville ja kuolleille, ja parhaan naispääosan palkinnon voitti Maria Lundqvist Äideistä parhaat -elokuvasta.

Pahan maan palkintokahmaisuun sisältyivät myös parhaan miessivuosan, parhaan naissivuosan, parhaan käsikirjoituksen, parhaan äänisuunnittelun, parhaan leikkauksen ja parhaan pukusuunnittelun palkinnot. Miessivuosaa näytteli Sulevi Peltola, naissivuosaa Matleena Kuusniemi, käsikirjoitus oli Paavo Westerbergin, Jari Rantalan ja Aku Louhimiehen. Äänisuunnittelun Jussin saivat Janne Laine, Kirka Sainio ja Samu Heikkilä, parhaan leikkauksen Jussin Samu Heikkilä ja pukusuunnittelu-Jussin Tiina Kaukanen - kaikki Pahasta maasta.

Kuvauksen Jussin sai Jarkko T. Laine Äideistä parhain -elokuvasta, musiikin Jussin Tyttö sinä olet tähti -elokuvasta Jukka Immonen ja lavastus-Jussin Cian Bornebusch Äideistä parhain -elokuvasta.

Dokumenttielokuvan Jussin voitti John Websterin ohjaama Sen edestään löytää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat