Packalén: Svenska Dagbladet -kuvio odotettu

Ruotsalaislehti Svenska Dagbladetin siirtyminen Bonnierin suvulle ei yllätä Alma Median toimitusjohtajaa Matti Packalénia. Hän pitää sitä loogisena johtopäätöksenä pitkään jatkuneelle keskustelulle.

-Svenska Dagbladetista ehdittiin puhua monta vuotta. Oli selvää, että omistaja Investor haluaa vetäytyä, joten jonkinlaista ratkaisua osattiin odottaa, Packalén sanoi. Bonnierin suku omistaa MTV:stä ja Aamulehdestä muodostetusta Alma Mediasta noin neljänneksen. Packalénin mukaan Svenska Dagbladetin kaupalla ei ole vaikutuksia Suomeen.

-Alma Media ei ole tässä osapuolena millään tavalla, emmekä tunne asiasta käytyjä keskusteluja, hän korosti. Kesälomaansa maalla viettävä Packalén kuuli uutisen tänä aamuna sihteeriltään.

-Internetistä olen katsellut, mitä lausuntoja tästä on esitetty. Packalén on pannut merkille, että Ruotsissa median keskittyminen nostattaa pintaan huomattavasti enemmän tunteita kuin meillä. -Suomessa ollaan selvästi vapaamielisempiä. Täällä katsotaan lähinnä kilpailun säilymistä, kun taas Ruotsissa puhutaan enemmän poliittisella tasolla. Markkinat ovat kummassakin maassa aika saman tapaisia.

Packalén pitää selvänä, etteivät media-alan muutokset ole vielä ohi. Mediatalot pyrkivät kasvamaan yhä suuremmiksi ja kauniimmiksi, ja yritysostot ovat siihen oivallinen väline. -Nyt on ollut vahva trendi ryhmittymiä kohti. Ne ryhmittymät, jotka ovat tästä Suomessa avoimesti puhuneet, lähinnä Keski-Suomen Media, Sanoma-ryhmä ja Alma Media, ovat varmasti trendin jatkuessa vauhdissa mukana, Packalén toteaa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat