Paavo Väyrynen aikoo hakea kunnanjohtajaksi

Pitkäaikainen politiikko Paavo Väyrynen on päättänyt hakea Keminmaan kunnanjohtajaksi. Hän kertoo blogissaan, että päätyi jättämään hakemuksen kuntalaisten toivomuksesta.

– Heidän joukossaan oli valtuuston jäseniä, myös Vasemmistoliiton johtava valtuutettu, Väyrynen kertoo blogissaan.

Väyrynen on myös ehdolla lokakuisissa kuntavaaleissa. Kunnanjohtajan virkaan Väyrynen kokee, että hänellä on tarvittava koulutus. Lisäksi mies on huolissaan Keminmaan tulevaisuudesta.

– Olen hyvin huolestunut Keminmaan tulevaisuudesta. Meillä on edessämme valtavat haasteet, mutta voimiamme jäytää jatkuva keskinäinen kiistely, Väyrynen toteaa kirjoituksessaan.

Tällä hetkellä Keminmaan määräaikaisena kunnanjohtaja toimii Tommi Lepojärvi. Keminmaalla kunnanjohtajan työ on määräaikainen. Lepojärvellä sopimus päättyy ensi vuoden maaliskuussa.

– Olemme olleet tyytyväisiä Lepojärven työhön. Emme kuitenkaan tiedä vielä hakeeko hän jatko pestiä vai ei. Uudesta kunnanjohtajasta päätetään todennäköisesti vuoden loppuun mennessä, Keminmaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Keskimaula sanoo.

Kunnassa on asukkaita noin 8700.

Väyrynen toivoo, että Keminmaassa harkittaisiin siirtymistä pormestarimalliin. Pormestari on samaan aikaan kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja. Väyrynen olisi valmis asettumaan ehdolle myös tähän tehtävään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat