Paavo-mukeista yllättävä pelastus: Kepu maksoi puoluetoimistonsa velattomaksi

Puheet umpivelkaisesta keskustasta on syytä lopettaa, sillä keskusta maksoi eilen viimeisen 100 000 euron erän puoluetoimiston velastaan.

Nyt keskustan johto voi kerskua asuvansa velattomassa talossa Helsingin Töölön Apollonkadulla.

Puoluesihteeri Timo Laanisen (kesk.) mukaan puolueen työvaliokunta juhli tapausta täytekakkukahveilla. Kakku oli koristeltu "Oma tupa, oma lupa" -kuorrutuksella.

Keskusta saa kiittää äkkirikastumisestaan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrystä (kesk.). Väyrysen presidenttikampanjan vauhdittamiseksi kehitetystä Paavo-mukista tuli ällistyttävä hittituote, jonka tuotosta jäi sen verran yli, että puoluetoimistovelka voitiin maksaa.

Laanisen mukaan mukien ympärille kehkeytyi 400 000 euron bruttoliikevaihto, josta nettotuottoa jäi yli puolet.

– Viimeinen lainaerä on nyt maksettu, Laaninen riemuitsee.

Rahaa tuli myös presidentinvaaliarpajaisista. Palkintona ollut henkilöautokin pääsi oikeaan kotiin - Laihialle.

Täysin velaton keskusta ei kuitenkaan ole. Puolueella on muita velkoja miljoona euroa eli Laanisen mukaan saman verran kuin kokoomuksen kärkikaksikolla Jyrki Kataisella ja Alexander Stubbilla on yhteensä asuntolainaa.

Laanisen mukaan sekin on hallinnassa.

– Kun on pantu väestä puolet pois, se alkaa näkyä.

Timo Laanisen edeltäjän Jarmo Korhosen aikana puolueen talous oli välillä niin heikoissa kantimissa, että puhelinyhtiö katkaisi hetkeksi jopa puoluetoimiston puhelinliittymät.

Laanisen mukaan keskusta on tehnyt tilinsä selväksi myös Korhosen kanssa. Korhonen vaati syrjäyttämisensä jälkeen puolueelta mm. ylityökorvauksia. Laaninen sanoo, että asiat on sovittu.

Lue myös:

    Uusimmat